Tukikeskus hilma

Vammaiset Ukrainan kriisin keskellä


Vammaisia ihmisiä syrjitään kaikkialla, eikä vähiten kriisien keskellä kuten Ukrainassa. Monien avustusjärjestöjen, rahoittajien ja valtiollisten toimijoiden on vaikea nähdä sitä todellisuutta, jossa vammaiset ihmiset elävät.

Ukrainassa vammaisuus nähdään usein kirouksena, synnin aiheuttamana seurauksena, sääliä herättävänä, poikkeavana elämän muotona, tragediana. Vammaisuutta hävetään. Liikuntavammaisen tai kuuron uskotaan olevan myös älyllisesti jälkeenjäänyt. Vammaisella yksilöllä ei ole ihmisoikeuksia.


Poissa silmistä, poissa mielestä

Entisen Neuvostoliiton alueella vammaiset ihmiset, erityisesti näkyvällä tavalla vammaiset kuten CP- ja kehitysvammaiset, liikuntavammaiset ja mielenterveyskuntoutujat eristettiin tehokkaasti yhteisön ulkopuolelle, hoitolaitoksiin, orpokoteihin ja mielisairaaloihin. Näin tekemällä vammaisuus lakaistiin pois arjen katukuvasta. Vammaisuudesta tai vammaisten ihmisten tarpeista ei puhuttu.

Palveluita ja yhteiskunnan järjestelmiä ei rakennettu kaikkien kansalaisten käyttöön - saavutettavaksi. Myös rakennukset olivat pyörätuolia tai muuta liikkumisen apuvälinettä käyttäville esteellisiä.

Vammainen lapsi sitoo äidin tai isoäidin kotiin, koska muuta hoitopaikkaa ei ole. Perheen isä on tyypillisesti jättänyt vaimonsa ja lapsensa, jos syntynyt lapsi on vammainen. Elatus ja arjen pyöritys jää äidin harteille. Pieni eläke, jonka vammainen henkilö voi saada yhteiskunnalta, ei riitä kuin muutaman päivän ruokaan.


Vammaiset kriisin keskellä jumissa

Ukrainan kriisin lauetessa suuri joukko ihmisiä lähti sotaa pakoon. Itäisen Ukrainan alueelta, pelkästään Luganskista ja Donetskista, arvioidaan paenneen ainakin 1,5 miljoonaa ihmistä. He ovat maan sisäisiä pakolaisia, viranomaisten käyttämän termin mukaisesti.

Arviota tai tarkkaa lukua siitä, kuinka moni heistä on vammainen, ei ole tiedossa. Epävirallisten ja pienimuotoisten selvitysten mukaan valtaosa vammaisista ihmisistä ei ole pystynyt pakenemaan. He ovat joko kodeissaan tai hoitolaitoksissa, vankeina kauheuden ja kriisin keskellä. He näkevät nälkää, eikä laitoksissa ole riittävästi lääkkeitä, hoito- ja hygieniatarvikkeita ja vaatteita. Myös hoitohenkilökunnasta on pula.

Avustuslähetyksien saaminen ns. näkymättömän rajan yli ja laitoksiin on vaikeaa. Kuljetuksissa ja rajan ylityksissä tarvitaan ystäviä, luotettavia kavereita, jotka vaarantavat oman henkensä, mutta tuntevat keinot, joilla pääsevät tarkastuspisteiden läpi. Toki kuljetusfirmojakin voi käyttää, jos on rahaa maksaa, ja sotilaat, niin ukrainalaiset kuin venäläiset, auttavat rajan ylityksessä.


Lakisääteiset oikeudet eivät toteudu

Maan sisällä pakolaisina olevat vammaiset ihmiset kohtaavat syrjintää, eivät pääse työhön ja arjen elämään mukaan. Teoriassa heidät rekisteröidään (on rekisteröity) viralliseen terveysviranomaisten rekisteriin ja heidän tulisi saada ensiapu, lääkkeet ja akuutti hoito.

Maan sosiaaliviranomainen on lakisääteisesti vastuussa työllisyyden ja taloudellisen tuen tarjoamisesta. Valtion tulisi kattaa kuntoutuksesta ja laitoshoidosta aiheutuvat kulut. Käytännössä näin tapahtuu vain harvoin.

Suomalaisen Abilis-säätiön tuella toteutetun selvityksen mukaan maan sisäisten vammaisten pakolaisten ja erityisesti lasten tilanne on surkea. He eivät pääse kouluun ja heillä ei ole sosiaalisia kontakteja toisten kanssa. Vammaiset pakolaiset ovat vailla virallisia asiakirjoja, jotka oikeuttaisivat heidät palveluihin. Suurin ongelma on kuitenkin asumisolosuhteet, jotka ovat äärimmäisen huonot.


Vertaistuki antaa voimaa

Pakolaisuus, olipa kyse maan sisäisestä tai ulkomaille suuntautuvasta, ei ole helppo tilanne kenellekään. Vammaiselle henkilölle fyysinen kulkeminen, siirtyminen paikasta toiseen on hankalaa, jopa lähes mahdotonta, taloudelliset tukimuodot puuttuvat, psyko-sosiaalinen toimintakyky alhainen ja tuen saanti riittämätöntä. Myös tiedonsaannissa on puutteita, erityisesti aistivammaisilla henkilöillä.

On tärkeää, että vammaiset pakolaiset saavat tukea järjestäytyä ja ryhtyä edistämään omia elinolosuhteitaan. Myös paikalliset vammaisjärjestöt on hyvä saada mukaan yhteistyöhön. Vammaisuuteen liittyvät teemat, ongelmat ja ratkaisuvaihtoehdot ovat niin samanlaisia maasta ja tilanteesta riippumatta.

Kriisinkin keskellä vertaistuki – vammaiselta vammaiselle jakaminen – antaa voimaa. Sitä periaatetta Abilis-säätiö noudattaa kanavoidessaan taloudellista tukea vaikeissakin olosuhteissa ja katastrofien jälkeen toimiville vammaisten omille ryhmille. Erilaisia toimintoja ja toimijoita tarvitaan.

Tämän päivän maailmassa kriiseille ei näy loppua. Meidän jokaisen tulee olla aiempaa paremmin valmistautunut tuleviin muutoksiin, globaaleihin ongelmiin ja tehdä parhaamme niiden ratkaisemiseksi.


Marjo Heinonen
on Abilis-säätiön toiminnanjohtaja

www.abilis.fi

Kommentoi kirjoitusta / Leave a comment


VAMMAISTEN MAAHANMUUTTAJIEN TUKIKESKUS HILMA
PL 30, 00030 IIRIS
Gsm: 050 300 2501 | email: info[]tukikeskushilma.fi

Päivitetty: 5.9.2016 Webmaster