24/09/2021 tekijältä Mahmoud Hassan 0

Suomen kielen KOULUTUS erityisesti vammaisille maahanmuuttajille. Finnish language training especially for the immigrants with disabilities. تدريب اللغة الفنلندية خاصة للمهاجرين ذوي الإعاقة:

Suomen kielen KOULUTUS erityisesti vammaisille maahanmuuttajille.

Koulutuksen kohderyhmä:
Koulutus on suunnattu Uudenmaan TE-toimiston ja työllisyyden kuntakokeiluiden kotoutumisvaiheessa oleville maahanmuuttaja-asiakkaille. Kohderyhmänä ovat erityisesti hankalien liikenneyhteysien päässä asuvat sekä vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt. Koulutukseen valinta edellyttää, että henkilö on osallistunut suomen kielen lähtötasoarviointiin tai muuhun vastaavaan palveluun, jossa on todettu tarve kotoutumiskoulutukselle ja annettu sitä koskeva suositus. Koulutukseen voivat hakea myös ne, joille on suositeltu latinalaisen kirjaimiston osaamista vahvistavia opintoja.
Koulutuksen tavoite ja sisältö:
Tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa suomen kielessä toimivan peruskielitaidon. Tämä vastaa keskimäärin taitotason B1.1 mukaista kielitaitoa. Suomen kielen ja viestintätaitojen lisäksi koulutukseen sisältyy työelämä- ja yhteiskuntataitojen opintoja sekä ohjausta. Koulutukseen kuuluu 2-3 viikon mittainen kieliharjoittelu sekä kuuden viikon mittainen työelämäjakso.
Osana kotoutumiskoulutusta opiskelija voi suorittaa keskitason tai ylimmän tason yleisen kielitutkinnon (YKI-tutkinto) suomen kielestä, jos tuleva työ tai jatkokoulutus edellyttää tutkinnon suorittamista, ja opiskelijan suomen kielen taito arvioidaan riittäväksi. Lisäksi koulutuksen aikana on mahdollista suorittaa tarvittavia työelämän sertifikaatteja. Myös ulkomaisen korkeakoulututkinnon tunnustamisprosessi voidaan tarvittaessa käynnistää osana koulutusta.
Koulutuksen kesto:
Koulutus kestää enimmillään 240-280 päivää riippuen suomen kielen lähtötasosta ja suositellusta etenemisnopeudesta. Lisäksi koulutukseen kuuluu viikon mittainen seurantajakso.
Toteutustapa: Koulutus toteutetaan pääosin verkkoyhteydellä. Lisäksi voidaan järjestää tarvittaessa lähitapaamisia Helsingissä. Koulutus sisältää päivittäin 5-6 oppituntia kontaktiopetusta sekä 1-2 oppituntia itsenäistä työskentelyä (yksi oppitunti on kestoltaan 45 minuuttia).
Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakemus internet-osoitteessa www.te-palvelut.fi, haussa oleva työvoimakoulutus (sanahakuna toimii koulutuksen numero 701663 tai koulutuksen nimi). Mikäli hakemus täytetään ilman pankkitunnuksia, hakemus tulee vahvistaa TE-toimistossa tai työllisyyden kuntakokeilussa ennen hakuajan päättymistä (18.10.2021). Koulutusvalintojen etenemistä voit seurata TE-palvelujen Oma asiointi -verkkopalvelun kautta (www.te-palvelut.fi > Oma asiointi > Työvoimakoulutus). Koulutusvalinnasta ilmoitetaan kirjeitse.
Arabic 

تدريب اللغة الفنلندية خاصة للمهاجرين ذوي الإعاقة:

الفئة المستهدفة من التعليم:
يستهدف التدريب العملاء المهاجرين في مرحلة الاندماج في مكتب Uusimaa
المجموعة المستهدفة هي على وجه الخصوص الأشخاص ذوي الإعاقة والقدرة المحدودة على العمل.
يتطلب اختيار التدريب أن يكون الشخص قد شارك سابقا في تقييم أساسي للغة الفنلندية أو خدمة أخرى مماثلة وتقررأنه بحاجة إلى تدريب في مرحلةالاندماج .
أيضًا أولئك الذين تمت التوصية بدراساتهم لتعزيز معرفتهم بالأبجدية اللاتينية يمكنهم التقدم للحصول على هذا التدريب.
هدف ومحتوى التدريب:
الهدف هو أن يحقق الطالب المهارات اللغوية الأساسية بالفنلندية. يتوافق هذا في المتوسط ​​مع الكفاءة اللغوية وفقًا لمستوى الكفاءة B1.1. بالإضافة إلى اللغة الفنلندية ومهارات التواصل ، يشمل التدريب دراسات حول الحياة العملية والمهارات الاجتماعية ، بالإضافة إلى التوجيه. يشمل التدريب 2-3 أسابيع من التدريب اللغوي وفترة حياة عمل مدتها ستة أسابيع.
كجزء من تعليم الاندماج ، يجوز للطالب إكمال درجة اللغة العامة من المستوى المتوسط ​​أو الأعلى (درجة YKI) باللغة الفنلندية إذا كان العمل المستقبلي أو التعليم الإضافي يتطلب إكمال درجة ، وتم تقييم إتقان الطالب للغة الفنلندية على أنه كافٍ. بالإضافة إلى ذلك ، من الممكن إكمال شهادات الحياة العملية اللازمة أثناء التدريب. إذا لزم الأمر ، يمكن أيضًا بدء عملية الاعتراف بشهادة جامعية أجنبية كجزء من التدريب.
مدة التدريب:
يستمر التدريب بحد أقصى 240-280 يومًا ، اعتمادًا على مستوى بداية اللغة الفنلندية وسرعة التقدم الموصى بها. بالإضافة إلى ذلك ، يشمل التدريب فترة متابعة لمدة أسبوع.
طريقة التنفيذ: يتم التدريب بشكل أساسي عبر الإنترنت. بالإضافة إلى ذلك ، يمكن ترتيب اجتماعات في هلسنكي إذا لزم الأمر. يتضمن التدريب 5-6 دروس اتصال تدرس يوميًا ودرسين أو درسين من العمل المستقل (يستمر درس واحد 45 دقيقة).
لتقديم طلب للتدريب ، املأ الطلب الإلكتروني على عنوان الإنترنت
نهاية فترة التقديم (18.10.2021).
يمكنك مراقبة مراحل الأختيار من خلال خدمة (خدماتي) عبر الإنترنت
 (www.te-palvelut.fi > Oma asiointi > Työvoimakoulutus)
سيتم الإعلان عن اختيار التدريب كتابة